Ristiäiset kahdella kielellä

Pia Valtosen tyttären ristiäisissä laulettiin Katri-Helenaa, ja Raamattua luettiin suomeksi ja ranskaksi.

”Tyttäreni Olivian ristiäispäivänä oli kaunis ja valoisa kesäpäivän tunnelma. Minulla oli onnellinen olo – sellainen, että elämä on juuri tässä ja nyt. Olivia oli helppo lapsi, ja minulla oli tuolloin todella levännyt olo. En ollut työn enkä minkään muunkaan asian väsyttämä.

Paikalla kauniissa juhlapaikassa, pohjalaisessa hirsirakennuksessa Sipoossa, oli meidän pieni suku, kolme kummia ja Olivian afrikkalainen isä, jonka kanssa olimme eronneet jo ennen Olivian syntymää. Kastepöydällä oli luonnonkukkia ja ikoni Neitsyt Mariasta Jeesus-lapsen kanssa.

Pappina oli nuoruudenystäväni. Ikimuistoista oli, kun työstäni lastenkodista elämääni jääneet nuoret lauloivat Katri-Helenan kappaleen Lapsella vain voi silmät niin loistaa. Lisäksi lauloimme porukalla lastenvirsiä.

Raamatun kohdat luettiin ristiäisissä sekä ranskaksi että suomeksi, sillä Olivian isän äidinkieli on ranska, kuten myös serkkujeni, jotka olivat saapuneet Ranskasta juhlistamaan Oliviaa.

Osan teksteistä luki Olivian isä, osan yksi serkuistani.

Turvaa ja läheisiä ihmisiä

Minulle kaste merkitsee lapsen seurakuntaan liittymistä ja sitä kautta myös yhteisöön ja tänne Sipooseen kuulumista. Pienessä kylässä tunnetaan perhe pitkältä ajalta. Ajattelen, että seurakunta on voimavara lapsen elämässä. Se tuo lisää ihmisiä lapsen elämään, ja sitä kautta myös turvaa.

Merkityksellistä ristiäisissä oli myös se, että lapsen ensimmäistä juhlaa oli todistamassa hänelle tärkeät ihmiset. Vaikka emme olleet enää yhdessä Olivian isän kanssa, minulle oli selvää, että hän olisi paikalla.

Lapsi oli meille kummallekin toivottu asia, mutta huomasin aikaisessa vaiheessa, että meidän suhteestamme ei tule mitään, vaikka lapsi tuleekin. Silti isällä ja lapsella voi olla oma suhteensa. Pidin isän mukana oloa ristiäisissä tytön kannalta tärkeänä.

Koskettavin ja mieleenpainuvin hetki oli itse kaste. Se oli hyvin rakkaudellinen hetki. Lapsi kastettiin isän sylissä ja kummit siunasivat. Se konkretisoi minulle, kuinka omalla lapsella on rakkautta ja välittämistä ympärillään.

Minulla on tästä hetkestä kuva. Se on erityisen kaunis ja komeilee edelleen jääkaappini ovessa suurennettuna.

Olemme karjalaista sukua, joten juhlapöytä notkui herkkuja – monenlaisia kakkuja, makeaa ja suolaista. Olen itse kova ruoan laittaja, ja olin leiponut etukäteen kakut, jotka sai pakkaseen. En halunnut liikaa stressata. Mummo teki täytekakun.

Juhlan rakentamisessa minua auttoivat serkkuni ja lapsen kummisetä, joka kävi juuri ennen juhlia poimimassa mansikoitakin pöytään.

Olin myös ommellut itse Olivian kastemekon. Pellavaisessa mekossa on leveät pitsit ja trumpettikaulus. Pyysinkin pappia puhumaan juhlassa kastemekon symboliikasta – valkeahan on taivaan ja siunauksellisuuden väri. Pappi myös puhui, kuinka mekon pituus kuvastaa miten paljon pienellä ihmisellä on kasvua jäljellä. Se kosketti.”